Espoo, Suomi Eatonin Espoon UPS-tehtaalla on onnistuttu laskemaan merkittävästi sähkön ja veden kulutusta, vähentämään kaatopaikalle menevän jätteen määrää ja vaikuttamaan avaintoimittajien ympäristöjärjestelmiin. Muutosten taustalla on tuotteiden testausmenetelmien kehittäminen ja koko henkilökunnan ympäristökoulutus.
Yhtiössä käynnistettiin vuonna 2002 neljä ympäristöohjelmaa. Niiden painopisteet ovat kaatopaikalle menevän sekajätteen määrän vähentäminen, veden kulutuksen vähentäminen, sähkön kulutuksen vähentäminen ja toimittajien ympäristöjärjestelmiin vaikuttaminen.
Vuoteen 2002 verrattuna tehtaan tuottaman sekajätteen määrää on vähennetty yhteensä 79 prosenttia ja viime vuoden aikana 5,6 prosenttia. Kuudessa vuodessa veden kulutusta on vähennetty 76 prosenttia. Tehtaan sähkökulutus on laskenut vuoteen 2002 verrattuna 27 prosenttia ja viime vuoteen verrattuna 7,6 prosenttia. Samaan aikaan tehtaan tuotannon volyymi on kasvanut 79 prosenttia.
Kulutuksen pienenemisen taustalla on UPS-laitteiden tuotekehitys. Kun itse laitteet kuluttavat vähemmän, tarvitaan myös testausvaiheessa vähemmän sähköä ja vettä jäähdyttämiseen. Myös testausmenetelmiä on kehitetty sähköä säästäviksi. Veden ja sähkön kulutukseen on vaikutettu myös henkilökunnan ympäristökoulutuksella ja systemaattisilla toimintatavoilla, joissa ympäristönäkökulma huomioidaan osana jokapäiväistä työtä. Sekajätteen määrän pienenemisen taustalla on pakkausmateriaalien vähentäminen, siirtyminen käyttämään kierrätettäviä pakkauksia ja kehittämällä jätteelle kokonaan uusia käyttötapoja.
Eatonin tavoite on ollut nostaa myös avaintoimittajiensa ympäristösertifikaattien määrää. Viime vuonna niiden suhteellinen osuus nousi 70,4 prosenttiin, kun se edellisenä vuonna oli 65 prosenttia.
*MESH = Management System of Environment, Safety, Security and Health.
Eaton Corporation on teollisuuden monialayritys, jonka liikevaihto vuonna 2007 oli 13 miljardia dollaria. Eaton on globaalisti johtava seuraavilla toimialoilla: häiriöttömän sähkön, sähkön jakelun ja hallinnan järjestelmät ja komponentit; hydrauliikan komponentit, järjestelmät ja palvelut teollisuudelle ja liikkuville koneille, hydrauliikka-, polttoaine- ja paineilmajärjestelmät kaupallisille ja sotilaslentokoneille ja älykkäät voimansiirtoratkaisut. Eatonilla on 81.000 työntekijää, ja konserni toimii yli 150 maassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Clevelandissa, Ohiossa. www.eaton.com
Eaton Power Quality Oy valmistaa häiriöttömän sähkönsyötön varmistusjärjestelmiä (Uninterruptible Power Systems, UPS) Powerware-tuotemerkillä. Yhtiö valmistaa, markkinoi ja myy häiriöttömän sähkönsyötön varmistamiseen tarvittavia AC- ja DC-laitteistoja, ohjelmistoja sekä huoltopalveluja. Tuotevalikoimaan kuuluvat myös MGE UPSit (alle 10kVA) ja MGE ylijännitesuojat. Eaton Power Quality Oy jatkaa Fiskarsin pitkää, 1960-luvulta alkanutta UPSien valmistusperinnettä Suomessa ja on yksi harvoista tietotekniikka-alan yrityksistä, jolla on tuotantoa Suomessa. Eaton Power Quality Oy:n liikevaihto vuonna 2007 oli 119 miljoonaa euroa ja työntekijämäärä 317. Eaton Power Quality on Suomen UPS-markkinajohtaja 60 prosentin markkinaosuudella. 95 prosenttia Suomen tehtaan tuotteista menee vientiin. www.powerware.fi
Toimitukselliset lisätiedot: Sini Suomalainen, sini.suomalainen@conexio.fi, 050 300 1379